Suomen Kansallisooppera on vuonna 1911 perustettu Suomen kansallisen oopperataiteen päänäyttämö (kotimainen ooppera, vuodesta 1914 Suomalainen Ooppera). Sai nykyisen nimensä vuonna 1956. Oma toimitila Bulevardin varrella vuodesta 1918 (entinen venäläinen varuskuntateatteri). Vuonna 1921 perustettiin oopperan yhteyteen balettiosasto. Oma orkesteri vuodesta 1963. Johtaja Walton Grönroos vuodesta 1991, ylikapellimestari vuodesta 1993 Miguel Gomez Martinez, baletin johtaja Jorma Uotinen vuodesta 1992. Ooppera on 1980-luvulla saavuttanut myös kansainvälistä menestystä esittämäällä mm. uusia kotimaisia teoksia Metropolitanissa vuonna 1983 ja Edinburgin musiikkijuhlilla vuonna 1987. Martti Talvela nimitettiin Suomen Kansallisoopperan pääjohtajaksi 1.8.1992 lähtien.
Suomen Kansallisoopperan ja näyttelykeskuksen suunnittelukilpailun voittivat 11.1.1977 arkkitehdit Eero Hyvämäki, Jukka Karhunen ja Risto Parkkinen ehdotuksellaan "Scalapuikko". Suomen Kansallisoopperan uuden oopperatalon rakennustyöt käynnistyivät 5.11.1986 Helsingissä. Uusi oopperatalo (1350 paikkaa) valmistui Töölönlahden rannalle Helsinkiin vuonna 1993. Avajaisviikkoa juhlittiin komeasti
30.11. - 4.12.1993 mm. Aulis Sallisen Kullervo-oopperan esityksellä päähenkilönään, Kullervona Jorma Hynninen. Ks. lisää Suomen Kansallisbaletti