Elmer Diktonius (Helsinki 20.1.1896 - Helsinki 23.9.1961), suomenruotsalainen
runoilija ja säveltäjä. Runokielen uudistajana Diktoniusta voidaan verrata Edith
Södergraniin, niin erilaisia kuin heidän runonsa ovatkin. Ohjelmansa Diktonius julisti
ensimmäisten kokoelmiensa aforismeissa, joissa hän kovistelee kirjallisia ja poliittisia
näennäisradikaaleja: »kehitys on metafyysistä lorua, vallankumous totta; vasaranisku
päähän on tehokkainta kirjalllisuutta; myy siipesi ja osta kalossit; taiteen päämäärä on
hengen vallankumous». Kielenkäyttäjänä Diktonius oli erikoislahjakkuus, joka hyödynsi
suomen kielen taitonsa kirjoittamalla myös suomeksi ja ottamalla siitä virikkeitä ruotsin
kielen rakenteisiin. Romaani Janne Kuutio (Janne Kubik, 1932) herätti kiinnostusta
ulkomaillakin. Tämä »puupiirros sanoin» erosi ajan muusta proosakirjallisuudesta.
Säveltäjänurallaan (mm. piano- ja viulukappaleita) Diktonius ehti pitää sävellyskonsertin.
Runokokoelmia Min dikt (1921), Hårda sånger (1922), Taggiga Iågor (1924), Stenkol
(1927), Gräs och granit (1936), Jordisk ömhet (1938), Varsel (1942), Annorlunda (1948)
ja Novemberår (1951), proosaa Onnela (1925), Suomen tasavallan kansalaisia
(Medborgare i republiken Finland I-II, 1935--40) ja Höstlig bastu (1944). Valikoimia
Ringar i stubben (runoja ja proosaa, 1954), Dikter 1912-42 (1955), Prosa 1925-43
(1955), Kirjaimia ja kirjavia (1956), Meningar (1957) ja Runoja (1963; suomentanut Viljo
Kajava), musiikkiarvosteluja Opus 12 (1933).
Elmer Diktoniuksen runoja :
Lapsen uni
Tuli enkeli taivaasta, makkara kädessä,
ja antoi sen minulle -
voi kuinka se maistui!
Ja enkeli sanoi: tule taivaaseen!
ja me mentiin. ja siellä istui jumala.
Tikkukaramelli suussa. Ja antoi sen minulle.
Ja se vasta maistui!
Ja jumala sanoi: lihaa aina vaan
köyhille lapsille,
ja leivoksia päälle,
ja jäätelöä!
Ja kaikki söi.
Ja kaikkien vatsat
inisivät tyytymyksestä.
Ja jumala sanoi:
kuka siellä niin kauniisti laulaa?
Kirjaimia ja kirjavia, 1956
***
Lapsen rukous
Hyvä jumala
korkean kivitalon katolla!
Kuule minua
vaikka minulla onkin hinkuyskä!
Minä tahtoisin niin kernaasti
sen leikkihevosen
sieltä kaupan ikkunasta!
Ja anna meille joskus vielä
liharuokaa sunnuntaisin!
Äläkä anna äidin hakata minua
isän tullessa humalassa kotiin!
Niin minä en itke
vaikka en pääse ulos
kun minulla ei ole kenkiä.
Mutta nyt minua taas yskittää -
amen.
Kirjaimia ja kirjavia, 1956