Suomen kampakeraaminen kulttuuri

Kivikaudella vuoden 4200 vaiheilla eKr. opittiin Suomessa valmistamaan saviastioita, joita sanotaan kampakeramiikaksi kamman tapaisella välineellä painellun koristelunsa takia. Suuria kampakeraamisia ruukkuja käytettiin säilytysastioina. Säämingistä (nykyään Savonlinnaa) ja muualtakin on löytynyt riittävästi ruukunpalasia koko esihistoriallisen astian kokoamiseen. Keramiikka helpottaa kivikautisten löytöjen iänmääritystä, sillä koristelu ja käytetyn saven koostumus vaihtelivat aikojen kuluessa. Usein jo pienestäkin palasesta voidaan nähdä, mihin ryhmään ja aikaan se kuuluu. Kampakeraaminen kulttuuripiiri kattoi noin vuosina 4300 - 2000 eKr. lähes koko Koillis-Euroopan havumetsävyöhykkeen.

Suomi kuului laajaan kampakeraamiseen kulttuuriin, joka ulottui Itämereltä Uralille. Keramiikka ei ollut tällä alueella yhtenäistä, vaan se jakautui kolmeen alueelliseen ryhmään. Ryhmistä läntisimpään kuuluivat Suomen, Ruijan, Itä-Karjalan, Itä-Baltian ja Itä-Preussin alue. Länsiraja kulki Kemijoen varsilta Pohjanlahdelle ja Itämerelle, etelässä aina Veikselin alueelle. Ilmeisesti kampakeraaminen oppi on kaikkialle tullut lähinnä Dneprin seudulta.

Kampakeramiikan länsiryhmä jaetaan ajallisesti kolmeen jaksoon, varhaiseen (noin 4200-3300 eKr.), tyypilliseen (noin 3300-2800 eKr.) ja myöhäiseen (noin 2800-2000 eKr.) kampakeramiikkaan. Ks. Ii

Varhaiskampakeramiikkaa oli myös Ahvenanmaalla ja Lapissa, mutta varhaista kampakeramiikkaa ei esiinny Suomenlahden eteläpuolella Baltiassa. Varhaiskampakeramiikan paikallisia muunnoksia olivat mm. Lounais-Suomessa Jäkärlän ryhmä ja pohjoisessa Säräisniemen kampakeramiikka eli Sär 1 -ryhmä.

Tyypillisen vaiheen keramiikka käsittää koko läntisen ryhmän alueen. Sen syntyyn lienee vaikuttanut idästä levinnyt kuoppakampakeramiikka, jota ilmaantui Kaakkois-Suomeenkin. Tyypillisen kampakeramiikan syntyalueena pidetään Laatokan seutua ja Karjalan kannasta, jonne siirtyi kaakosta eli kampakeraamisen keskiryhmän alueelta uusia asukkaita tuoden mukanaan oman keramiikkamuotinsa, kuoppakeramiikan. Laatokan seudulta ja Karjalan kannakselta siirtyi väestöä Kymijoelle saakka. Ks Kymijoki . Uusi väestö ei ilmeisesti siirtynyt edemmäksi sisämaahan, mutta heidän luomansa esineet ja kampakeraaminen muoti levisivät koko maahan; pohjoisessa napapiirille, lännessä Ahvenanmaalle ja etelässä Balttiaan.

Kampakeraamisella ajanjaksolla lisäväestö jäi vähäiseksi, mutta ilmeisesti uuden väestön tulon myötä avautuivat yhteydet Venäjän piikivialueelle. Piikivi, jota Suomesta ei saa, oli kivikauden parasta raaka-ainetta. Piikiveä lienevät tuoneet Keski-Venäjältä tulleet uudet tulokkaat ja pian piikivi levisikin yli koko Suomen. Noilta ajoilta ovat peräisin Uralilta Suomeen kulkeutuneet sembramäntyesineet ja Itämeren kaakkoisrannikolta saadut meripihkakorut. Ks Kivikautinen tavarainvaihto . Kampakeraamisella kaudellakin haudoissa vainajien peitteenä käytettiin usein punamultaa. Hautoihin annettiin arvoesineitä, kuten koruja ja nuolenkärkiä. Mm. Liedosta on löytynyt esihistoriallinen punamultahauta sekä tulisija. Uskomuksiin liittynevät pienet saviset ihmiskuviot, idolit.

Vielä kampakeraamisella kaudellakaan ei Suomessa harjoitettu maanviljelyä, joten kampakeraamista kautta ei voida pitää varsinaisesti neoliittiseen kauteen kuuluvana. Vertailun vuoksi on hyvä tietää, että vuoden 4000 eKr aikoihin Lähi-Idässä käytettiin jo kuparia ja vuoden 3200 eKr. syntyi Lähi-Idässä kirjoitustaito ja Egypti yhdistyi. Tyypillisen kampakeramiikan vaiheen jälkeen rupesi Suomen suhteellisen yhtenäinen kulttuuri rakoilla. Noin vuoden 2800 eKr. vaiheilla Suomen rannikolla kehittyi varsinainen myöhäiskampakeramiikka ja sisämaassa syntyi asbestikeramiikka. Ahvenanmaalle, joka oli saanut ensimmäiset asukkaansa varhaiskampakeramiikan aikana, muutti Ruotsista uutta väestöä.

Vasarakirveskulttuuria pidetään kielellisesti balttilaisena, kun taas kampakeraamista kulttuuria pidetään kieleltään suomalais-ugrilaisena. On mahdollista, että kielihistoriallinen varhaiskantasuomen jakautuminen kantasuomeksi ja kantalapiksi, joka on tapahtunut balttilaisten kielten vaikutuksesta, ajoittuu juuri tähän aikaan. Tuorein kivikautinen pysyvämmän asuinpaikan löytö on tehty vuoden 1996 syyskuussa Yli-Iissä, jolloin löydettiin noin 5000 vuotta vanhoja puurakenteita noin metrin syvyydestä. Puurakenteet on tunnistettu käyntisillan jäännöksisksi, makuualustoiksi ja kalastusvälineiksi.

Suomen vasarakirveskulttuurin ja asbestikeramiikan alkuaikoihin Tanskassa vaikutti suppilopikarikulttuuri ja siellä valmistettiin metalliesineitä. Suomen vasarakirveskulttuurin ja asbestikeramiikan kauden lopulla noin vuonna 2000 eKr.vaikutti Venäjällä Fatjanovon kulttuuri ja Skandinaviassa alkoi pronssikausi. Suomen vasarakirveskulttuurin ja asbestikeramiikan aikoihin muualla maailmassa vaikutti mm. Induksen kulttuuri Intiassa, egyptiläiset rakensivat pyramidejaan, käytettiin pronssia ja Vähässä-Aasiassa keksittiin rauta. Mooses oli Suomen vasarakirveskulttuurin aikalainen.