Eeva-Liisa Manner (Helsinki 5.12.1921 - 7.7.1995 Tampere), kirjailija, suomentaja. Manner on sodanjälkeisen suomalaisen runouden huomattavimpia humanisteja, joka on maailmankirjallisuuden ja suurten ajattelijoiden kielestä löytänyt oman persoonallisen tien liikkua ajassa. Hänen realisminsa taustalla on ihmispyrintöjen julmuuden ja pienuuden taju, "loogillisen epäjärjestyksen" kokemus. Sen vastapainona on inhimillinen idealialismi, joka reagoi väkivaltaan ja etsii mahdollisuutta "maagillisesta järjestyksestä", länsimaisesta kulttuuriperinnöstä, idän harmoniasta tai yhteydestä luontoon ja lapsuuteen. Esikoiskokoelma Mustaa ja punaista (1944) purkautui sodan kokemuksista muodoltaan traditionaalisena. Kokoelmassa Kuin tuuli ja pilvi (1949) Manner kokeilee jo unen alitajuisia kulkuja. Romaanissa Tyttö taivaan laiturilla (1951) tulevat keskeiset teemat: maagisen ja loogisen ristiriita nähtynä lapsen kokonaisvaltaisen maailman kautta. Suomalaisen runouden uudistumiselle oli merkkitapaus kokoelma Tämä matka (1956). Mannerin runoutta on sanottu musiikilliseksi, kontrapunktiseksi. Musiikki tarjoaa hänelle runsaan maailmankuvaston jäsentämiseksi ja hallitsemiseksi. Eurooppa ja itä ovat vastakkain Orfisissa lauluissa (1960). Kokoelmissa suru savuaisi (1968) ja Fahrenheit 121 (1968) maailmanpoliittiset tapahtumat pakottavat runoilijan katsomaan julmaa todellisuutta silmiin. Pessimistinen pakko kokea tapahtumat pohjaan saakka näkyy myös proosateoksessa Varokaa voittajat (1972). Ihmisten keskinäisen ymmärtämättömyyden tematiikkaa käsittelevät paljon esitetyt näytelmät, psykoanalyyttinen Poltettu oranssi (1968) ja komedia Uuden vuoden yö (1965). Luopumisen ja tappion kautta saavutettu voitto näyttää arvonsa runodraamassa Eros ja Psykhe (1959). Muita teoksia runokokoelmat Niin vaihtuivat vuoden ajat (1964), Kirjoitettu kivi (1966), Paetkaa purret kevein purjein (1971), Kamala kissa (1976; lisätty laitos Kamala kissa ja Katinperän lorut, 1985), Kuolleet vedet (1977) ja Kauhukakara ja Superkissa (1982), salapoliisiromaanin parodia Oliko murhaaja enkeli? (1963; nimellä Anna September), näytelmät Toukokuun lumi (1967) ja Sonaatti (1971). Valitut runot (1980). Ikäviä kirjailijoita (1994). Manner on suomentanut mm. Kafkaa, Hesseä, Shakespearea ja Poundia. Aleksis Kiven palkinto 1961.
Eeva-Liisa Mannerin runoja :
Kiulu teoksesta Kuin tuuli tai pilvi (1949)
On pääni kuin kiulu.
Tuli täyteen se mettä
ja nyt soi se kuin viulu.
Mut aamu kun koittaa,
on etikkaa viini.
Joku villisti soittaa
mun vanteisiini,
niin villisti, että
on haljeta kiulu.
Mikä kauhea skakkus.
Miten kiljuu kiulu.
Oi, tee isä Bakkus
taas minusta viulu!
teoksesta Tämä matka (1956)
Olen väsynyt olemaan vahva
ja pidättämään henkeäni
kuin kottaraista häkissä.
Tahdon avata häkin ja antaa unien tulla
ja päästää linnun räystäälle kävelemään
ja juomaan sadevettä
dilp dop.
Näin sade
irrottaa hitaasti ääriviivat
ja saa kaiken näyttämään pehmeämmältä;
irrottaa häkin viivat
ja viivat jotka tarkoittavat mustaa lintua ja kohtaloa;
irrottaa räystäästä kevyen fuugan,
takaa-ajetut sävelet
linnun juoda.
teoksesta Orfiset laulut (1960)
Kun ranta ja heijastus ovat aivan samat
ja ehyt ja tyyni on taivaan ja veden avioliitto,
kun syvä ja kirkas on peilin kuvitelma, ja
eläimet vaeltavat ja pilvet, ja tumma metsä
humisee syvyydessä ilman tuulta,
tarvitaan vain veteen kastuvan linnun siipi
särkemään harha:
valon ja veden ihastunut tunnustus maailmalle,
ohut kuin silkki; mutta se solmii liiton.
Ja maailma, tuore ja kaunis kuin sateen tai luomisen
jälkeen,
tai mielenmuutoksen tai pitkän sairauden,
on ainoa, raskas, jäsen jäsenellä yksin.