Kiukaisten kulttuuri

Vasarakirvesväestön eristyneisyys alkoi rakoilla muutamassa vuosisadassa ja uudesta väestöä vahvistaneesta muuttoaallosta huolimatta vähitellen vasarakirveskulttuuri sulautui alueen myöhäiskampakeraamiseen kulttuuriin, syntyi Kiukaisten kulttuuri ( noin 2000 - 1500 eKr.) ja alkoi maamme rannikkoalueen viimeinen kivikautinen kulttuurivahe. Alueellisesti Kiukaisten kulttuuri vastaa likipitäen vasarakirveskulttuuria, mutta sen painopiste on pikemminkin rannikolla. Kiukaisten kulttuuri oli lähinnä Suomen rannikkoseutujen kulttuuri, josta muodostui kapealle rannikkovyöhykkeelle pronssikaudella läntinen pronssikulttuuri, jolle oli tyypillistä skandinaaviset metalliesineet ja kiviröykkiöhaudat, hiidenkiukaat. Sisämaassa Kiukaisten kulttuuriin kuuluvia löytäjä on hyvin vähän. Kiukaisten kulttuurista löytyy sekä vasarakirveskulttuurin että kampakeraamisen kulttuurin perinnettä, mutta kampakeraamisuus on vahvempi ja Kiukaisten kulttuuria onkin pidettävä lähinnä kampakeraamisen kulttuurin jatkeena.

Kiukaisten kulttuuri on Suomen kivikauden viimeinen jakso noin 2000-1500/1300 eKr,

Suomen vasarakirveskulttuurin aikaa ja kampakeraamisen kulttuurin sulautumisaikaa.

Löytöjä on rannikolla Viipurinlahdelta Vaasaan sekä Ahvenanmaalla. Kiviesineistö ja saviastioissa käytetyn saven laatu ja koristeaiheet liittyvät pääasiassa kampakeraamiseen kulttuuriin, mutta saviastioiden tasainen pohja ja koristelun rajoittuminen astian yläosaan liittyvät puolestaan nuorakeraamiseen kulttuuriin.

Kiukaisten kulttuurin aikaisissa löydöissä esiintyvät nuolenkärjet, siimanpainot ja verkonjäännökset kertovat pyyntielinkeinoista, mutta silloin jo viimeistään olivat maanviljelys ja karjanhoitokin päässeet alkuun Suomessa ja Kiukaisten kulttuurialueellakin, josta ovat osoituksena kaivauksista löytyneet piisirpit ja jauhinkivet.

Vanhimmat Suomen maatalouteen kuuluvat esineet ovat jo Kiukaisten kulttuurin aikana rehun tai viljan keruuseen käytettyjä piisirppejä :

Kampakeraamisen kulttuurin yhteydet länteen olivat olleet vähäiset, mutta Kiukaisten kulttuurin piirissä Ruotsin vaikutus kasvoi, mistä ovat osoituksena monet kiviesineet mm. rekäkirveet, piisirpit ja piitikarit. Vähitellen Kiukaisten kulttuuri suuntautui Itämeren kulttuurien piiriin ja erottui pois sisämaan ja idän kulttuuriperinteistä.

Ks myös Asutus Suomessa , Kiukainen ja Suomen esihistoria