Helsingin yliopiston kirjasto

Suomen suurin ja vanhin tieteellinen kirjasto. Suomen kansalliskirjasto (kotimaisen ja Suomea koskevan kirjallisuuden kokoelma). Lähtökohta Turun Akatemian kirjastosta, joka kuitenkin vuonna 1827 tuhoutui Turun palossa lähes täysin. C.L.Engelin rakennus valmistui vuonna 1845. Slaavilainen kokoelma on ainutlaatuinen entisen Neuvostoliiton ulkopuolella. Yhteensä yli 2,5 miljoonaa nidettä, yli 30 000 mikrofilmirullaa, karttoja, nuotteja ym.

Suomen suurin kirjasto on Helsingin yliopiston kirjasto (perustettu 1640 Turussa), jonka luetteloiduissa kokoelmissa oli vuoden 1992 lopussa yhteensä noin 5,2 miljoonaa nidettä. Tämän lisäksi on runsaasti luettelemattomia ryhmiä, kuten ulkomaisia väitöskirjoja. Kirjasto kasvaa vuosittain noin 88 000 kirjalla ja 45 000 kausijulkaisulla. Hyllykilometrejä on noin 145 km.