Baltian jääjärvi

Suomi ja koko Fennoskandia oli jääkaudella ja sen viimeisessä jäätiköitymisvaiheessa kokonaisuudessaan mannerjään peitossa :

Baltian jääjärvi on Itämeren myöhäisjääkautisista kehitysvaiheista ensimmäinen. Järvi syntyi, kun mannerjäätikön reuna vetäytyi nykyisen Viron alueelta Ensimmäisen Salpausselän kohdalle suunnilleen 11 000 - 12 000 vuotta sitten. Tämän suuren suurjärven pinta kohosi huomattavasti valtameren pinnan yläpuolelle.

Baltian jääjärven aikana syntyivät Ensimmäisen ja Toisen Salpausselän reunamuodostumat. Jäätiköiden reunan lähdettyä vetäytymään Toisen Salpausselän kohdalta pohjoiseen jääjärven pinta laski valtameren pinnan tasolle noin 10 200 vuotta sitten. Seurasi Yoldia-meri-vaihe eli Yoldiavaihe . Vaikka viimeisimmän jäätiköitymisvaiheen voidaan katsoa päättyneen noin

11 000 - 12 000 vuotta sitten jääkausi jatkui vielä pitkään ja mannerjään sulamisvaihe on kestänyt vielä sen jälkeen kokonaisuudessaan useita tuhansia vuosia.

Ks. lisää seuraavista aikajärjestyksessä olevista aihepiireistä :

Baltian jääjärvi Yoldiavaihe Ancylusvaihe Litorinavaihe