Elina Vaara (Tampere 29.5.1903 - Helsinki 26.12.1980), oikeammin Kerttu Elin
Wehmas, o.s. Siren, runoilija ja suomentaja. Vaara oli romantikko, uneksija ja sadunkertoja, laulullisen lyriikan edustaja. Tulenkantajiin kuulunut runoilija aloitti nuorekkaan hurmioituneella kokoelmalla Kallio ja meri (1924). Runoissa näkyy kansanlaulun vaikutus Mukana ovat myös ensimmäiset lyyriset balladit ja erilaiset runomuodot sonettiin saakka. Seraavissa kokoelmissa värikylläisyyden tilalle tulivat pehmeän valohämyinen maisema ja säemusiikki. Kohtalon viulu (1933) julistaa myös tummemman runouden aikaa, elämyksellistä tunnetta. Maisema-akvarelleihin ja itämaisiin miniatyyreihin on verrattu kokoelman Yön ja auringon kehät (1937) luontokuvia. Klassisen runouden vaikutus näkyy Italiassa oleskelun jälkeen syntyneissä kokoelmissa Loitsu (1942) ja Huone holvikaaren päällä (1943). Tarumaailma puhkeaa täyteen loistoon toisen Italian-matkan kokoelmissa Sadunkertoja (1954) ja Salaisuuksien talo (1955). Faabelinomainen Mimerkki (1963) pohtii suomalaisen kansanrunon symboliikan kautta pahan valtaa ja hyvän mahdollisuuksia. Muita runokokoelmia Satu sydämestä ja auringosta (1925), Hopeaviulu (1928), Pilven varjo (1930), Elämän armo (1946), Kaupunki ja erämaa (1948) ja Lokikirja (1965), valikoimia Äiti ja lapsi (1943), Valikoima runoja (1958), Valitut runot (1959). Satuja Kuningas ja kuningatar (1943), Ritarineito ja kääpiö (1943), Tornipääskynen (1943). Suomennoksia mm. Tasson Vapautettu Jerusalem, Danten Jumalainen näytelmä ja Petrarcan Sonetteja Lauralle. Aleksis Kiven palkinto 1968.
Puoliso 1926-30 Lauri Viljanen , vuodesta 1937 Tatu Vaaskivi.