Alvar Aalto

Alvar Aalto (1898 - 11.5.1976) arkkitehti, professori, Suomen akatemian jäsen (nimitys 15.4.1955) , kansainvälisesti tunnustettu funktionalisti. Aloitti uransa klassisoivaan tyyliin 1920-luvulla (Jyväskylän valtiontalo, Jyväskylän työväentalo, Muuramen kirkko). Jo saman vuosikymmenenlopulla hänen työssään oli funktionalismin piirteitä (Paimion parantola 1929-32). Aallolle tyypillinen ns. vapaa viiva tuli esille Viipurin kirjastotalon (1927-35) luentosalin puukatossa. Sunilan tehdas ja asuntoalue, Helsingin talo Munkkiniemessä ja Noormarkun Villa Mairea ovat esimerkkejä muusta 1930-luvun tuotannosta.

Vuosina 1946-48 Aalto oli professorina Yhdysvalloissa. Aalto loi 1950-luvulla useita punatiilirakennuksia (Säynätsalon kunnantalo, Helsingin kulttuuritalo, Jyväskylän yliopisto), mutta myös kuparijulkisivuisen Rautatalon Helsingissä sekä betonisen, viuhkamuotoisen Vuoksenniskan kirkon. Aallon tuotannossa näkyy pyrkimys korostettuun monumentaalisuuteen sekä 1960-luvulta lähtien pyrkimys korostettuun yksilöllisyyteen (Finlandia-talo Helsingissä 1967 - 15.10.1971). Alvar Aallolle myönnettiin vuonna 1962 tanskalainen Sonning -palkinto. Aallolla on runsaasti töitä mm. Yhdysvalloissa ja Saksassa ja hän suunnitteli myös huonekaluja mm. taivutetusta puusta.

Hänen laajassa tuotannossaan oli myös asema- ja seutukaavoja, reliefejä ja maalauksia. Akateemikko Alvar Aallon laatima Helsingin keskustasuunnitelma esiteltiin 21.3.1961. Aalto yhdisteli taitavasti kansainvälisiä virtauksia suomalaisiin lähtökohtiin.

Alvar Aalto -museo on ollut Jyväskylässä vuodesta 1966. Alvar Aallon puoliso 1924-1949 oli arkkitehti Aino Aalto.