Äänislinna, Petroskoi, Petrozavodsk
Äänislinna on kaupunki nykyisen Venäjän alueella. Se on Karjalan tasavallan pääkaupunki Äänisen länsirannalla. Se perustettiin Pietari Suuren toimesta vuonna 1703 raudantuotantokeskukseksi. Jatkosodan aikana 1941-1944 suomalaiset joukot miehittivät kaupunkia, jolloin kaupungin nimenä oli Äänislinna. Petroskoissa toimii yliopisto ja suomenkielinen teatteri. Noin 274 000 asukkaan kaupungin tärkeimpiä teollisuudenaloja ovat puu-, paperi-, metalli- ja rakennusteollisuus sekä laivankorjaus- ja sahatavarateollisuus.
Äänisestä eli Äänisjärvestä on tehty mm. laulu Äänisen aallot, jonka esittää mm. Jaakko Ryhänen. Teoksen on säveltänyt G. de Godzinsky ja sanoituksesta vastaa K.Mustonen ja sovituksen takana on O. Heikkilä. Ääninen (9 610 km²) on Laatokan (18 135 km²) jälkeen Euroopan toiseksi suurin järvi.
Kundan kulttuuriin liittyvän Äänisjärven Peurasaaren kalmiston uusimman tutkimuksen ja siellä tehtyjen kaivausten perusteella on syytä olettaa, että alueen väestö on europidista väestöä väestössä normaalisti esiintyvine vaihteluineen - eikä kuten aiemmin uskottiin, että alueelta löydetyt pääkallot kuuluivat sekä europidiseen että mongoliseen rotuun.