Kaman varsien pronssi

Pronssin tulo Suomeen idästä, varsinkin Kaman jokialueelta oli luonnollista Sisä- ja Pohjois-Suomeen, koska sinne oli ennestään yhteyksiä itäisestä Suomesta. Suomen pohjoisille alueille tärkein pronssin tuloväylä oli Vienanmeri, jonne metallia kuljetettiin Kaman varsilta Vienajoen kautta. Samaa reittiä myöten Suomeen saatiin jo Seiman tyypin pronssikirveitä, mutta suurimmillaan itäinen metallintuonti oli Ananjinon kulttuurin aikana. Metallintuonnissa oli todennäköisesti kysymys kaupankäynnistä. Pronssia on nähtävästi kuljetettu Vienanmereltä Vienan Kemijokea pitkin vedenjakaja-alueelle ja sieltä Kainuussa, sitä on valettu esineiksi, mm. Ananjinon tyypin kirveiksi.

Pohjoisempana vallitsi asbestikeramiikka, joka nyt levisi yli koko Fennoskandian pohjoisosaan. Jokapäiväisessä elämässä ei kuitenkaan tultu vielä toimeen ilman kiviesineitä. Idästä tuotiin jatkuvasti myös piitä, mm. uudentyyppisiä tasakantaisia nuolenkärkiä, joita täällä jäljiteltiin kvartsiin ja kvartsiittiin. Metalli ei kuitenkaan merkinnyt suurta mullistusta, vaan elintavat pysyivät sisämaassa entisellään, ja vaikka paikoin kenties yritettiin maanviljelyä, pyynti oli jatkuvasti pääelinkeinona.

Ks Volgan-Okan alueen pronssi