Elias Lönnrot (syntyi Sammattiissa Haarijärvellä Paikkarin sotilaspuustellin torpassa Länsi-Uudellamaalla 9.4.1802 - kuoli Sammattissa 19.3.1884) oli neljäs perheen seitsemästä lapsesta. Koti oli köyhä. Hänen isänsä oli räätäli Fredrik Johan Lönnrot ja äitinsä talon tytär Ulrika Wahlberg. Poikana Elias oli hyvin lukuhaluinen ja vanhin veljeksistä toimitti Eliaan Tammisaaren pedagogioon, jossa Eliaan luvut sujuivat hyvin ja nuorukainen hyväksyttiin Turun katedraalikouluun. Latinantaitonsa ansiosta Lönnrot pääsi lukion käytyään Hämeenlinnan apteekkiin harjoittelijaksi.
Lönnrot aloitti opintonsa Turun yliopistossa vuonna 1822. Hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon vuonna 1827, maisterinväitöskirjan aiheen ollessa Väinämöisestä kertovat runot. Lönnrot toimi pitkään professori J.Törngrenin kotiopettajana, jolloin hän sai runsaasti vaikutteita kansanrunoudestamme ja -perinteistämme.
Lönnrot oli kansanrunouden kerääjä ja kielentutkija. Ensimmäisen runonkeruumatkansa Lönnrot teki vuonna 1828 Hämeeseen, Savoon ja Suomen Karjalaan. Kohta Turun palon jälkeen hän siirtyi Helsinkiin opiskelemaan lääketiedettä. Vuonna 1832 hän väitteli lääketieteen tohtoriksi väitöskirjanaan kansanperinneaiheinen teos "Om finnarnes magiska medicin". Opintojensä päätyttyä hän teki pari kansanrunojen keruumatkaa.
Lönnrot siirtyi piirilääkärin apulaiseksi Ouluun ja sieltä piirilääkäriksi (1833-52) Kajaaniin, jossa hän harrasti pitkillä virkamatkoillaan kansanrunouden keräämistä. Lisäksi hän suoritti myös kansanperinteen keruumatkoja, joilla hän sai paljon tietoa kansanlääkinnästä. Lönnrotin perheessä oli neljä lasta - kaikki tyttöjä.
Lönnrot oli Helsingin yliopiston suomen kielen professori 1853-62 sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimiehenä 1854-63. Ensimmäiset eeposviiikkeensä Lönnrot sai Turun romantiikan piirissä opettajaltaan Reinhold von Beckeriltä, jonka tutkimusten pohjalta hän laati väitöskirjansa Väinämöisestä, muinaissuomalaisestajumalasta (De Väinämöine, priscorum Fennorum numine, 1827). Tarvittiin kuitenkin lähes kymmenen vuotta, 11 runonkeruu- ja tutkimusmatkaa eri puolille Suomea, Karjalaa ja Viroa 1827-44 ja lukuisia esitöitä ennen kuin Kalevala (1849; Vanha Kalevala 1835) ja Kanteletar (1840) saivat nykyisen muotonsa. Lönnrot toimi Suomen kansalliseepoksen Kalevalan kokoonpanijana.
Ensimmäiset kokoelmat (Kantele-vihot) Kantele taikka Suomen kansan sekä vanhoja
että nykyisempiä runoja ja lauluja I-IV ilmestyivät 1828-31. Vuonna 1833 ilmestyi Lönnrotilta nykyisin Alku-Kalevalan nimellä tunnettu yli 5000-säkeinen Runokokous Väinämöisestä, joka rakenteeltaan jo vastasi pitkälti kansalliseeppostamme
Kalevalaa. Kalevala taikka Vanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinoisista ajoista valmistui 28.2.1835 ja täydellisen Kalevalan ensimmäinen laitos vuonna 1849. Lähes yhtä laaja ja merkittävä on toinen Lönnrotin työ Kanteletar taikka Suomen Kansan Vanhoja Lauluja ja Virsiä (1840). Näiden teosten lisäksi hän julkaisi myös suomalaisia sananlaskuja, arvoituksia ja loitsuja. Lönnrot teki merkittävän työn myös suomen kielen kehittäjänä.
Lönnrot oli ensimmäisen suomenkielisen aikakauslehden Mehiläisen julkaisija 1836-37 ja 1839-40. Elias Lönnrot teki yhdelle ihmiselle mahdottomalta tuntuvan työn kokoamalla suuren Suomalais-ruotsalaisen sanakirjan I-II (1866-80) , jossa on suunnaton määrä hakusanoja, joista osa on hämmästyttäviä, osa huvittaviakin. Erikoinen hakusana on y-ka-ko-ne-wi-ku-se-ka'-y'-ky, jonka Lönnrot ruotsintaa " barnramsa för hurtigt uttalande af räkneorden yksi, kaksi, kolme m.m. ända till kymmenen".
Lönnrot loi myös perustan Suomen lääke- ja kasvitieteelliselle sanastolle. Tuotantoon kuuluu myös käytännön opaskirjoja ja hän toimi myös kansanvalistajana mm. kirjasella Suomalaisen talonpojan koti-lääkäri (1839) ja sovitti ja laati virsiä (kymmenkunta kokoelmaa 1865-83). Muita teoksia Suomen kansan sananlaskuja (1842), Suomen kansan arvoituksia (1844), Suomen kasvisto (1860, yhdessä Th. Saelanin kanssa), Suomen kansan muinaisia loitsurunoja (1880), Elias Lönnrotin matkat I-II (1902), Elias Lönnrots svenska skrifter I-II (1908-11), Vaeltaja (matkakertomus, 1952).. Valitut teokset 1-5 (1990-93).
Elias Lönnrot kuuluu Johan Ludvik Runeberg in ja Johan Vilhelm Snellman in rinnalla kaikkein merkittävimpiin kansallisen herätyksen ajan suomalaisiin suurmiehiin. Yksistään Kalevalan vaikutus Suomen kulttuurielämään on ollut suunnaton musiikin, kuvataiteen ja kirjallisuuden alalla. Vasta nykyaika on antanut mahdollisuuden keskustella Kalevalasta Lönnrotin kirjallisena luomuksena, mikä tosiasia ei ole vähentänyt teoksen arvoa kansanrunouteen pohjautuvana kansalliseepoksena, jota verrataan maailman suuriin eepoksiin. Jäätyään eläkkeelle professorin virasta Lönnrot siirtyi takaisin synnyinseudulleen Sammattiin, missä hän kuoli vuonna 1884. Sammatissa on Lönrotin kotitalo, Paikkarin torppa sekä Elias Lönnrotin patsas (E.Halonen 1952) . Ks. myös Akseli Gallen-Kallela
Nykyinen Suomen Kansallisteatterin rakennus valmistui vuonna 1902, jolloin teatteri myös otti nykyisen nimensä. Suomen Kansallisteatterin nykyinen rakennus vihittiin 9.4.1902 eli samana päivänä kuin Elias Lönnrotin syntymästä oli kulunut 100 vuotta.