Litorinavaihe edelsi nykyisen Itämeren muodostumista jääkauden jälkeisenä aikakautena. Litorinavaihe alkoi 7000 - 7500 vuotta sitten Itämeren altaan veden muuttuessa vähitellen suolaiseksi murtovedeksi, kun Tanskan salmien kautta avautui valtameriyhteys , jonka aiheutti ilmaston lämpenemisestä ja jäätiköiden sulamisesta johtunut valtameren pinnan nousu. Muutos tapahtui altaan eteläosissa satoja vuosia aikaisemmin kuin pohjoisessa.
Merenpinnan noususta seurasi, että maata joutui meren peittoon ja rantaviiva siirtyi jopa yli 10 metriä altaan eteläisimmillä rannoilla, missä ei tapahtunut maankohoamista. Meri valtasi Suomessa uutta aluetta Helsingistä itään olevalla rannikolla, missä maankohoaminen oli hitainta. Silti jo nykyisen Espoon kohdalla maankohoaminen oli niin nopeaa, että rantaviiva aleni hiukan, vaikka maata joutuikin osassa Suomea veden peittoon. Helsingin seudulla maankohoamisen seurauksena siirtyneet rantapinnat ovat 30 metrin korkeudella ja Pohjanmaalla jopa yli 100 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella.
Silloin ilmasto oli nykyistä lämpimämpi ja luonto oli rehevämpää. Silloin Itämeren altaan vesi oli nykyistä suolaisempaa, koska meriyhteys Tanskan salmien kautta oli tuolloin leveämpi kuin nyt. Jääkauden katsotaan päättyneen noin 10 000 vuotta sitten, mutta mannerjään sulamisvaihe on kestänyt satoja ja kokonaisuudessaan jopa tuhansia vuosia. Litorinavaihe päättyi noin 3000 vuotta sitten jääkauden jälkeiseen lämpökauteen, vaikka Itämeren kehityksessä ei tuolloin juurikaan tapahtunut muutosta.
Ks. lisää aikajärjestyksessä olevista seuraavista aihepiireistä :