Suomensukuinen heimo, johon suppeammassa merkityksessä luetaan välittömästi Suomen itärajan takana, Karjalan autonomisessa tasavallassa (Vienan Karjalassa ja Aunuksessa) asuvat itäkarjalaiset, Kalininin (ent. Tverin) alueen Tverin karjalaiset (parissa Tverin karjalan kylässä tverin karjala on vielä kaikkien sukupolvien käytössä, mutta muualla väestö on venäläistymässä), Valdain ja Tihvinan seuduilla asuvat Novgorodin karjalaiset sekä Inkerissä asuvat inkerikot. Kieleltään ja rodultaan samaan heimoon kuului ennen vuotta 1944 Salmin, Suistamon, Impilahden, Korpiselän, Suojärven ja Ilomantsin alueella asunut ortodoksinen väestö. Laajemmassa merkityksessä karjalaisiin kuuluu myös Karjalan maakunnan luterilainen väestö, josta alueluovutuksen yhteydessä 1944 valtaosa sijoitettiin eri puolille Suomea. Karjalan itämerensuomalaisina kielinä ovat karjala ja aunus (yhteensä 70 000 puhujaa) sekä lyydi (5000 puhujaa). Vienassa ja Aunuksen pohjoisosissa puhutaan varsinaiskarjalaa, Aunuksen eteläosissa aunusta eli livviä ja pienellä alueella Petroskoista länteen lyydiä ja Äänisen lounisrannalla pohjoisvepsää.
Karjalaiset on yksi kantasuomalainen heimo, jonka on selitetty syntyneen siten, että 700-800-luvulla jKr. Länsi-Suomesta siirtyi väestöä Laatokan seuduille, jonne oli levittäytynyt vepsäläisiä ja Inkerinmaan vatjalaisia. Laatokan ja Äänisen väliseltä alueelta karjalaisia vähitellen siirtyi pohjoiseen (Vienan Karjalaan), etelään (Inkerinmaalle) ja länteen (Kaakkois-Hämeeseen saakka). Alkuperältään karjalaisia lienevät myös nykyiset savolaiset.
Karjalaiset säilyttivät aluksi itsenäisyytensä ja heidän kulttuurinsa kukoistuskausi oli 1000-1200-luvulla. Myöhemmin idän ja lännen valtataistelun alettua heimo jakaantui kahtia. Suurin osa alkuperäisistä karjalaisista jäi tai myöhemmin siirtyi Venäjän puolelle ja joutui ortodoksisen kirkon vaikutuspiiriin. Karlalaisia oli ent. Neuvostoliitossa vuonna 1926 hieman yli 250 000 ja 1970 146 000. Ks myös Monta Karjalaa