Johan Vilhelm (J.V.) Snellman (Tukholma 12.5. 1806 - Kirkkonummi 4.7.1881) filosofi ja valtiomies, yhteiskunnallinen vaikuttaja,.sanomalehtimies ja kirjailija. Syntyi suomalaisen merikapteenin poikana Tukholmassa. Kävi koulua Oulussa ja alkoi 1822 opiskella Turun akatemiassa. Tuli filosofian kandidaatiksi vuonna 1831. Herätti 1830-luvulla huomiota dosenttina ja Pohjalaisen osakunnan kuraattorina. Snellman toimi Helsingin yliopiston dosenttina 1835-39 Friedrich Hegelin aatemaailmaa käsittelevän väitöskirjansa Dissertatio academica absolutismum systematis Hegeliani defensura (1835) ansiosta, mutta joutui erimielisyyksiin konsistorin kanssa ja oleskeli Ruotsissa 1839-40.
Snellman matkusti vuonna 1839 ulkomaille, ensin Ruotsiin ja sieltä Tübingeniin Saksaan. 1840-luvun alussa hän tutki Saksassa varsinkin HegeIin filosofiaa ja esitti G.W.F.Hegelin filosofisen perinnön pohjalta sitä koskevassa filosofisessa pääteoksessaan Persoonallisuuden idea , Versuch einer speculativen Entwicklung der Idee der Persönlichkeit (1841) mm. uskonnonfilosofiset ajatuksensa. Valtio-opillisessa teoksessa Läran om staten (kirjoitettu 1842 Tukholmassa) hän pyrki osoittamaan, että valtion luo kansallishenki, joka syntyy historiallisen kehityksen seurauksena. Kirjassa Snellman pohtii valtion ideaa ja edellytyksiä. Hän mm. esittää kieliohjelman: ilman suomen kieltä ja kansalliskirjallisuutta suomalainen kulttuuri ei tule tietoiseksi itsestään ja erityisestä tehtävästään yleismaailmallisessa kulttuurissa. Sivistyksessä on kansan voima, ei aseissa. Ilman omaa kulttuuria Suomessa vaikuttaisi milloin ruotsalaisuus, milloin venäläisyys tai jonkin muun vahvan kansan ulkoiset muodot. Itsenäisyyden edellytys on kulttuurin tietoisuus itsestään, sen oma tulkinta kansainvälisestä kulttuurista. Kasvaessaan tietoisuuteen omasta sisäisestä velvollisuudestaan hän jaksoi kieltäytyä Ruotsissa avautuvasta yliopistoprofessorin urasta. Snellman palasi Suomeen 1842, ja hänet nimitettiin 1843 yläalkeiskoulun rehtoriksi Kuopioon.
Vuodesta 1844 hän julkaisi kahta viikkolehteä, ruotsinkielistä Saimaa ja suomenkielistä Maamiehen Ystävää, joissa painotti suomenkielisen kaunokirjallisuuden välttämättömyyttä. Lisäksi hän kirjoitti kouluoloista, teollisuuden, kaupan ja liikenteen kehittämisestä, elinkeinovapaudesta ja naisten sivistystason kohottamisesta.
Hän taisteli Suomessa, kärsi opettajana ja sanomalehtimiehenä (viranomaiset lakkauttivat Saima-lehden 1846), joutuipa hän elättämään perhettään konttoristinakin.
Snellman perusti 1846 sensuurin lakkauttaman Saiman tilalle lehden Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning. Hän muutti Helsinkiin 1854 ja toimi mm. kauppakonttorin apulaisena. Aleksanteri II:n tultua 1855 suuriruhtinaaksi ja olojen hieman vapauduttua Snellman palasi Litteraturbladin toimittajaksi, ja 1856 hänet nimitettiin Helsingin yliopiston siveysopin ja tieteiden järjestelmän professoriksi.
Vasta vuonna 1856 Snellmanille avautui yliopistovirka (siveysopin ja tieteiden järjestelmän professuuri), kun olot muuttuivat Aleksanteri II:n myötä vapaamielisemmiksi. Snellman jatkoi kirjoittelua lehdistössä, vastusti svekoniaanien ajatusta palauttaa Suomi Ruotsin yhteyteen ja liberaalien pyrkimystä asettua avoimesti Venäjää vastaan, minkä vuoksi nämä syyttivät häntä jopa epäisänmaallisuudesta.
Senaattorina (1863-68) ja valtiomiehenä hän edisti autonomisen Suomen hyvinvointia.
Snellman kutsuttiin 1863 senaatin valtiovaraintoimituskunnan päälliköksi. Hän vaikutti ratkaisevasti siihen, että 1863 saatiin asetus suomen kielen oikeuksista, ja saattoi 1865 päätökseen rahanuudistuksen. Suomi sai vuonna 1865 oman rahan Snellmanin toimiessa hankkeen ajan valtiovaraintoimikunnan päällikkönä. Senaatista hän erosi rautateiden rakentamista koskeneen kiistan vuoksi, vastustettuaan rajojen vetämistä vain strategisten näkökohtien perusteella.
Snellman aateloitiin 1866; aatelissäädyn edustajana valtiopäivillä 1867,1872 ja 1877 hän puolusti mm. asevelvollisuuden toimeenpanoa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimies Snellman oli 1870-74. Hän julkaisi myös mm. kirjasen Om det akademiska studium (1840), kiistakirjoituksen Det går an. En tafla ur lifvet, fortsättning (1840), matkakirjan Tyskland, skildringar och omdömenfrån en resa (1842) ja Mathias Alexander Castrenin elämäkerran. Samlade arbeten I-X ilmestyivät 1892-98, suomennettu nimellä Kootut teokset I-Xll (1928-32). Uusien koottujen teosten ensimmäinen osa Samlade arbeten I 1826-1840 ilmestyi 1992. Suomeksi ilmestynyt mm. Teokset 1-4 (1982-83).
Snellmanin päivä 12.5. on yleinen liputuspäivä (suomalaisuuden päivä).
Helsingin Finlandiatalossa pidettiin J.V.Snellmanin juhlavuoden pääjuhla. 2.5.1981 oli hänen syntymästään kulunut 175 ja kuolemastaan 100 vuotta. Vuonna 1906, Snellmanin syntymän satavuotisjuhlavuoden Snellmaninpäivänä vietettiin suuren suomalaisen juhlaa ja juhlan kunniaksi 100 000 suomalaista vaihtoi vierasperäisen sukunimensä suomenkieliseksi nimeksi.