Johan Ludvik Runeberg

Johan Ludvig Runeberg (Pietarsaari 5.2.1804 - Porvoo 6.5.1877), kirjailija, Suomen kansallisrunoilija, fil. maist., professorin arvonimi (1844). Runeberg oli köyhtyneen merikapteenin poika ja joutui elämään Tiukoissa oloissa. Hän kirjoittautui Turun akatemiaan samana vuonna (1822) kuin Snellman ja Lönnrot; toveripiirin yhteistyö jatkui vielä 1830-luvulla Helsingissä. Klassisten kielten opinnot; Euroopassa vallinnut kansanrunousharrastus, kirjallinen ystäväpiiri sekä kotiopettajan työ Saarijärvellä ja Ruovedellä (1823-25) olivat suuntaamassa Runebergin runoutta kansanlaulunomaiseen lyriikkaan ja historiaan. Hänen runoutensa on nostettu suurten eurooppalaisten romantikkojen Hugon, Shelleyn, Keatsin, Lermontovin ja Petöfin rinnalle.

Runebergin ensimmäiset runokokoelmat sisälsivät etupäässä lyyrisiä rakkausrunoja.

Esikoiskokoelmassa Runoelmia (Dikter, 1830) nuoruuden voimakkaat tunteet saavat kielensä serbialaisesta kansanlaulusta. Saarijärveltä Runeberg löysi Joutsen (Svanen) -runon maisemat, metsän, jossa voi "vaeltaa kuin meren pohjalla, hiljaisuudessa, ja kuulee vain korkealla päänsä päällä tuulen humisevan kuusien tai pilvenkorkuisten honkain latvoissa". Sieltä hän löysi myös mielikuvan ihmisistä, jotka elävät luonnon armoilla ja syövät pettuleipää. Helsingin yliopiston kirjallisuuden dosenttina 1830-37 ja konsistorin amanuenssina Runeberg osallistui Lauantaiseuran toimintaan ja oli sen lehden Helsingfors Morgonbladin toimittaja 1832-37. Runeberg siirtyi Porvooseen 1837 lukion latinan ja kreikan lehtoriksi (1837-57; rehtori 1838-50). Hän tuli myös tuomiokapitulin jäseneksi ja vihitytti itsensä papiksi, kun yliopistollinen ura ei näyttänyt lupaavalta. Hän sai keisarin eläkkeen 1839.

Kertovan runoelman Hirvenhiihtäjät (Elgskyttarne, 1832) esikuva oli homeerinen eepos, ja se toi heksametrimitan suomalaisen kansankuvauksen käyttöön. Siinä näkyvät jo runebergilaisen kansankuvauksen perustat, tyypitetyt henkilöt, arkisen elämän kuvaus ja humanismi. Hirvenhiihtäjät toi ensimmäisen kerran tavallisen kansan kuvauksen pohjoismaiseen kirjallisuuteen. Tätä varsin romanttista kuvausta pidettiin tuolloin realistisena.

Kansallinen romantiikka, isänmaallisuus ja sankarillisuus näkyvät kenties selvimmin Runebergin tunnetuimmassa teoksessa Vänrikki Stoolin tarinat (1848-60), joka kuvaa Suomen sodan (1808-09) tapahtumia. Näihin tarinoihin sisältyy myös 1846 kirjoitettu Maamme-laulu (Maamme-laulun sävelsi Fredrik Pacius ). Runeberg sai vaikutteita tuotantoonsa ruotsalaisesta romantiikasta ja saksalaisesta klassismista. Hänen tuotantoaan on käännetty monille kielille, ja suomentajina ovat olleet mm. Cajander, Leino ja Manninen. Laajoja suomennoskokoelmia ovat Runoteokset I-II (1948) ja Teokset (4 osaa, 1902-09). Uusia käännöksiä mm. Runoja (suomennettu 1987).

Runoelma Hanna (1836, suom.; Teivas Oksalan uusi suomennos 1993) pappilan tyttärestä on liikuttanut nuorten tyttöjen mieltä. Nadeschda (1841, suom.) käyttää venäläistä kertomusta kahden ruhtinasveljeksen rakkaudesta samaan orjatyttöön. Kuningas Fjalar (Kung Fjalar, 1844) palaa muinaisskandinaaviseen tarustoon ja Ossianin laulujen romanttiseen mystiikkaan. Vallan ongelma askarrutti Runebergia myös hänen viimeisessä teoksessaan Salamiin kuninkaat (Kungarne på Salamis, 1863), antiikin henkeen ja tyyliin kirjoitetussa lukudraamassa. Runeberg-kultin perustana ovat Vänrikki Stoolin tarinat (Fänrik Ståls sägner, 1848-60), kansanrunouden sankariballadien, Suomen sodan 1808--09 populäärin historian ja klassisen eeppisen runouden synteesi, jonka henkilötyypit ja vähään tyytyvää kestävyyttä, urheutta ja uskollisuutta korostava psykologia loivat tunteen kansallisesta olemassaolosta mm. Maamme-laulun (Vårt land) kautta.

Myöhäistuotantoon kuuluu kuutisenkymmentä virttä. Runeberg halvaantui metsästysretkellä 1863 ja eli loppuelämänsä vuoteenomana kirjoittamatta mutta huomion kohteena. Muita teoksia Runoelmia (Dikter I-III, 1830-43), Maalaiskosija (Friarenfrån landet, 1834), Jouluilta (Julqvällen, 1841), Pieniä kertomuksia (Smärre berättelser, 1854) ja En voi (Kan ej, 1862), kokoomateoksia Samlade skrifter I-IV (1873), Samlade arbeten I-VIII (1899-1902), Samlade skrifter 1-18 (1933-86), Johan Runebergin teokset I-IV (1902--09), Runoteokset I-II (1948), Runon vuodenajat. Erillisrunoja I-II (1979). Tarmo Manelius on suomentanut Dikter I-II nimellä Runoja I-III (1987-89).

Runebergilla on keskeinen asema Suomen kirjallisuushistoriassa. Hän oli toisaalta aikansa merkittävin suomalaisen kansallisromantiikan kirjailija, ja toisaalta hänen merkityksensä Suomen kirjallisuuden myöhempään kehitykseen on ollut hyvin suuri. Voimakkaista romantiikan vaikutteista huolimatta hänen tuotannossaan on myös merkkejä realistisemmasta tyylisuunnasta.

Jean Sibelius on saanut suomalaisista eniten muistomerkkejä eli seitsemän. Marsalkka Mannerheimilla on 6 ja Runebergilla 5 muistomerkkiä.

Ks myös puoliso Fredrika Runeberg , poika Walter Runeberg , Runeberg-palkinto ja Runebergin lähde

Runebergin päivä 5.2. on yleinen liputuspäivä.