Maila Talvio

Maila Talvio (Hartola 17.10.1871 - Helsinki 6.1.1951), oikeammin Maria Mikkola, o.s. Winter, kirjailija, kirjallisuussalongin pitäjä, V.A. Koskenniemen aatetoveri. Kirjallisuuden lisäksi Talvio vaikutti kotiseutu- ja heimotyössä ja oli saksalaissuuntauksen näkyviä hahmoja maailmansotien välisessä Suomessa. Esikoisteos, novellikokoelma Haapaniemen keinu (1895) kuvaa Hämeen kotiseudun säätyvastakohtia ja asettuu yksinkertaisen talonpoikaiselämän ihannoijaksi. 1800-luvun lopun indignaatiorealismin vaikutteet tulevat esiin romaanissa Pimeän pirtin hävitys (1901), jossa kertoja asettuu "sorrettujen ja solvaistujen" puolelle. Aineiston vahvaa väriä lisää synnin, viettelyksen ja sukurutsan tematiikan dramaattisuus. Uusromanttiset tyylipiirteet ovat lähellä Selma Lagerlöfin proosaa; moralisointi heikentää kuitenkin henkilökuvien uskottavuutta. Lagerlöfin tapaan sadunomaisesti tyylitelty kahden suvun vaiheiden kuvaus Silmä yössä (1917) on pääteoksia. Yhteiskunnallisista muutostavoitteista Talvio siirtyy siinä yksityisen ihmisen metafyysissävyiseen tarkasteluun. Perintötekijöiden vaikutus ja perisynti antavat sävyä 1910-luvun lopun muillekin teoksille, joissa on nähty ekspressionistisia piirteitä. 1920-luvulla Talvio suuntautui historialliseen romaaniin, esim. Helsinki-trilogia Itämeren tytär (1929-36). Muita romaaneja Juha Joutsia (1903), Tähtien alla (1910), Yölintu (1913), Niniven lapset (1915), Elämän kasvot (1916), Kurjet (1919), Kirkonkello (1922) ja Linnoituksen iloiset rouvat (1941), novellikokoelma Rakkauden riemut ja tuskat (1949), muistelmateos Rukkaset ja kukkaset (1947). Kootut teokset IXIII (1951), Valitut teokset (1953). Aleksis Kiven palkinto 1940.