Tärkeimmät kotieläinryhmät vuonna 1979 olivat:
naudat (1,8 milj. 1979), siat (1,2 milj. 1979), siipikarja (10,7 milj. 1979),
minkit (3,6 milj. 1979), siniketut (0,8 milj. 1979) ja porot (0,3 milj. 1979).
Lampaiden ja hevosten määrä on jatkuvasti vähentynyt, kun samanaikaisesti broileri- ja sinikettumäärät ovat lisääntyneet.
Suomi on liha- ja meijeritalousmaa, jonka tuotannossa munilla, turkistarhauksella ja porotaloudella on huomattava merkitys.
Luonnonvaraisia turkiseläimiämme ovat :
Kettu, Vulpes vulpes, 60-85 cm + häntä noin 40 cm, paino 3-8 kg. Kettua tavataan
kaikkialta maassamme.Se menestyy erityisen hyvin ihmisasutuksen liepeillä.
Kettu on turkiseläin, jonka arvo vaihtelee muodin mukaan. Vuotuiset
kettusaaliimme ovat 20 000 - 30 000:n välillä. Suomessakin on ketuilla uhkanaan
kaksi vaarallista tautia: syyhypunkki(1970-luvulta alkaen) ja vesikauhu (vaarana
1990-luvulla). Vahingolliseksi julistetusta ketusta maksettiin tapporahaa vielä
vuoteen 1975 asti, mutta ketunpyynnin lisäännyttyä turkispyyntinä tapporahastakin
voitiin luopua. Kettujen kiima-aika on helmi-maaliskuulla. Kettu saa kerralla 4 - 8
sokeana syntyvää pentua. Naaraskettu poikueineen on rauhoitettu
touko-heinäkuun ajan. Muutoin kettua saa metsästyy ympäri vuoden.
Naali, Alopex lagopus, 50-65 cm + häntä 30 cm, paino 2,5 - 8 kg. Tavataan
harvinaisena Enontekiön, Inarin ja Utsjoen syrjäisillä tunturiseuduilla, erityisesti
Käsivarressa. Täysin rauhoitettu jo 1940. Naali on Suomessa uhanalainen -
mutta arktisilla alueilla jolkuttelee ja pesii edelleen runsaasti naaleja.
1980-luvun alkuvuosina arvioitiin naalikannaksemme noin 10-50 naalia, mutta
myyrä- ja sopuliköyhinä vuosina Suomessa ei ilmeisesti pesi yhtään naalia. Kun
ravintotilanne on naaleilla hyvä Suomen naalikantaan kuuluu taas jopa kymmeniä
perheitä.
1800-luvulla Suomen naalikanta laskettiin sadoissa ellei peräti
tuhansissakin. Sinikettu, joita Suomen turkistarhoissa on runsaasti, on
itseasiassa naalin tarhattu värimuunnos. Niitä tavataan joskus tarhoista
karanneina Pohjanmaalla ja Kainuussa. Mutta varsinaisia villejä naaleja on
varmimmin tavattavissa ja pesimäpuuhissa jäljellä enää Käsivarren suurtuntureilla
ja useimmat Suomen tunnetuista 20-30 pesäpaikasta sijaitsevat siellä. Naali voi
saada kerralla 6-8 joskus jopa yli 10 poikasta. Ihmisen ohella naalin pahin
vihollinen lienee kettu.
Supikoira, Nuctereutes procyonoides, 60-70 cm + häntä 15-25 cm, paino 3-9 kg,
levinneisyys: alkujaan itä-aasialainen laji, joka on eksynyt maahamme vuodesta
1941 lähtien ja nykyisin supikoira on levinnyt jo aivan koko Suomeen. Supikoira
on otettu myös tarhaukseen nimellä Suomensupi. Vuotuinen metsästyssaalis on
vaihdellut 10 000 -20 000 yksilön välillä. Tarhauksen turkistuotto on sitä
huomattavasti suurempi ja myös parempilaatuinen kuin luonnosta saatu.
Rauhoittamaton. Pennut, joita on tavallisesti 6-8, joskus jopa toistakymmentä,
syntyvät touko-kesäkuussa. Suomessa supikoiralla on tavattu 19 poikasta.
Supikoira on vuonna 1988 Suomeen levinneen raivotaudin levittäjä.
Yleisväritykseltää supikoira on mustan, ruskean ja valkoisen
kirjava ja sen tummaa naamaa kehystää valkea vyö. Sen korvat ovat
pyöreäkärkiset ja lähes kokonaan karvapeitteen sisällä. Se muistuttaa supia eli
pesukarhua.
Heimo: näätäeläimet
Näätä, Martes martes, 45-55 cm + häntä 25-30 cm, paino 0,7-1,8 kg. Näätä on yleinen
koko maassamme, vaikka se 1930-lukuun mennessä oli jo ehditty miltei hävittää
sukupuuttoon Suomesta. Näätä on arvokas turkiseläin, jonka saalisluvut ovat noin
8000 yksilöä kaudessa. Näädän metsästysaika on 1.9. - 31.3. Pienen kissan
kokoinen näätä on todellinen suurriistan pyytäjä ja se saalistelee pääasiassa
oravia ja saattaa tappaa myös itseään kaksi kertaa painavamman jäniksen.
Näädän kiima-aika koittaa jo loppukesällä. Sikiönkehityksessä tapahtuu
kärppien tavoin kuitenkin katkos ja 3-5 poikasta syntyy varhaiskeväällä. Poikue
pysyttelee yhdessä usein syksyyn saakka.
Kärppä, Mustela erminea, 21-29 cm (naaras 20-23cm) + häntä 9-12 cm (naaras
7-8cm) on mustakärkinen ja päätä pitempi, paino 90-450 g. Kärppä on melko
yleinen koko Suomessa. Kärpän metsästys on sallittu joulukuun alusta
maaliskuun loppuun. Kärppä pyydystelee enimmäkseen hiiriä ja pieniä myyriä,
mutta se uskaltaa ahdistella myös rottia, vesimyyriä ja selvästi itseään isompia
eläimiä, kuten piisameja ja kanalintuja. Kärppä on näätäeläin, jota on sanottu
myös portimoksi. Kärppä on äärimmäisen nopealiikkeinen eläin, minkä vuoksi
vanha sanonta : "Kärppä viitenä kivikossa". Kesäpukuinen kärppä on
selkäpuolelta ruskea ja vatsanpuolelta kellertävä; talviasu on valkoinen. Hännän
kärki on ympäri vuoden musta, mistä sen erottaa kokonaan valkoisesta
lumikosta.
Keväällä kärppänaaras synnyttää 3 - 7 poikasta, minkä jälkeen se
parittelee välittömästi uudestaan, mutta sikiöt alkavat kehittyä vasta seuraavana
kevättalvena. Vaihtoehtoinen kiima voi koittaa myös syksyllä. Kevään poikaset
itsenäistyvät syksyllä.
Hilleri, Mustela putorius, 35-45 cm + häntä 10-18 cm, paino 0,4 - 1,5 kg. Hilleri on
pienen kissan kokoinen näätäeläin. Hilleri tunnettiin Suomessa ainakin
1500-luvulla, mutta sitten se hävisi, kunnes alkoi 1870-luvulla uudestaa Karjalan
Kannaksen kautta levittäytyä maahamme. Hilleri tunnettiin aikaisemmin
kanaloidemme hirveänä joukkomurhaajana, mutta nykyisin sellaista tapahtuu
harvoin. Etupäässä hilleri syö hiiriä, myyriä, sammakoita ja kaloja. Hilleri
tunnetaan siitä, että se erikoistuu helposti sellaiseen riistaan, minkä hajun se on
pentuna oppinut. Toisinaan hilleriä kuulee nimitettävän myös lahokkaaksi.
Vuosien 1939-42 kovat pakkastalvet taannuttivat kantaa huomattavasti ja nykyisin
hilleriä esiintyy hajanaisesti, paikoittain vielä runsaastikin aina Oulun korkeudelle
Kuusamoon asti. Hillerin turkilla on huomattava turkisarvo ja tarhaturkikset vievät
laadullisesti voiton luonnonnahoista. Vuosittainen hillerinmetsästysmäärä on noin
3000 yksilöä. Naarasta, jolla on pentue, ei saa surmata 1.5.-31.7. Hilleri on
kauttaaltaan tummanruskea, mutta valkean naamakuvioinnin lisäksi hyvänä
tunnusmerkkinä ovat kylkien vaaleat laikut, joissa kellertävä pohjavilla häämöttää
harvojen peitinkarvojen alta. Kooltaan hilleri muistuttaa laihaa, matalajalkaista
kissaa ja rakenteeltaan se on hieman jykevämpi kuin samankokoiset minkki ja
vesikko.
Minkki, Mustela vison, 35-45 + häntä 15-20 cm, paino 0,4-1,8kg, alkuaan
amerikkalainen laji, jota meillä tarhataan suuria määriä turkistarhoissa. Tarhoista
karanneista minkeistä on muodostunut Suomeen oma luonnonvarainen kanta,
joka on levinnyt koko Suomeen. Minkki on paha tuholainen vesilinnuille.
Se syö pääasiassa kaloja ja melko kookaskin siika ja kirjolohi voi joutua sen
hampaisiin. Se syö jonkinverran myös sammakoita, pikkunisäkkäitä sekä
linnunmunia ja -poikasia sekä saaristossa vaikkapa pesällään hautovia
haahkoja.
Minkki tuotiin Suomeen turkiseläimenä tarhattavaksi 1920-luvulla ja jo silloin
alkuvaiheessa karkasi tarhoilta minkkejä Suomen luontoon omia kantojaan
muodostaen. Minkki on utelias ja röyhkeä näätäeläin, joka synnyttäöä vapun
tienoilla 5-6 poikasta, yleensä rantatörmän onkalossa sijaitsevaan pesäänsä.
Myöhään syksyllä pesue hajoaa ja pennut itsenäistyvät.
Tarhaminkkien turkiksia myydään vuosittain miljoonia, joten niiden rinnalla
luonnosta pyydystetyllä 40 000 - 50 000 villiminkillä on enemmänkin
riistanhoidollita merkitystä. Villiminkki on rauhoittamaton, mutta emoa, jolla on
poikaset ei saa tappaa 1.5.-31.7. Minkistä on tullut meille uusi luonnonvarainen
nisäkäs.
Mäyrä, Meles meles, 70-90 cm + häntä 12-20 cm, paino 4,5-18 kg. Mäyrää tavataan
pääasiassa Suomen etelä- ja keski-osista, joskin pohjoisimmat havainnot ovat
Rovaniemen lähettyviltä. Mäyrän turkki sekä liha ovat melko arvottomia, mutta
mäyrän vuotuinen saalis on noin 8000 - 10000 yksilön paikkeilla. Mäyrä on
toiseksi suurin näätäeläimemme, joka syö pääasiassa kasviravintoa (vilja, juuret,
marjat), mutta täydentää ravintoaan madoilla, etanoilla, hyönteisillä, sammakoilla
ja pikkunisäkkäillä. Usein hämärissä ja luolissa arvokkaasti ja tuhisten kulkeva
mäyrä tunnetaan myös nimellä metsäsika. Mäyrät nukkuvat karhun tavoin talviunta
ja heräävät helmi-maaliskuussa, jolloin ne synnyttävät yleensä 2-5 poikasta.
Mäyrien lisääntymismekanismit ovat sopeutuneet hiljaiseen talvieloon. Niiden
kiima-aika on keväällä, jolloin urokset risteilevät luolalta toiselle ja parittelevat
useiden eri naaraiden kanssa. Pariutuminen tapahtuu tavallisesti kevätkesällä tai
alkukesästä. Munasolun hedelmöittymisestä huolimatta sikiön nopea
kehittyminen alkaa vasta puolisen vuotta myöhemmin ja seuraavana keväänä
emo synnyttää noin 2-4(5) pientä poikastaan, jotka eroavat emostaan itsenäisiksi
loppukesällä. Sukukypsäksi nuoret mäyrät tulevat seuraavana kesänä.
Heimo: oravat
Orava, Sciurus vulgaris, 18-24 cm + häntä 14-19 cm, paino 200-400g
levinnyt kaikkialle maahamme
Heimo: majavat
Euroopanmajava, Castor fiber, 65-105 cm + häntä 32-38 cm,
normaalipaino 10-20 (34)kg; jotkut yksilöt saattavat painaa jopa 40 kg.
Kanadanmajava, Castor canadensis, lyhyempihäntäinen kuin euroopanmajava
Heimo: piisamit
Piisami, Ondatra zibetbicus, 24-40 cm + häntä 20-28 cm, paino 0,5-1,6 kg
alunperin pohjoisamerikkalainen eläin, joka on istutettu Suomeen 1919
levinneisyys: aivan koko Suomi. Vuosittain pyydystetään Suomessa
keskimäärin 240 000 (vajaasta 200 000:sta - reiluun 300 000:een) piisamia.
Saalisturkiseläinten määrä kaudella 1993/1994:
eläin määrä
orava 2 700
majava 1 600
piisami 55 000
kettu 56 000
supikoira 99 000
kärppä 6 000
minkki 69 000
hilleri 1 000
näätä 19 000
mäyrä 11 500