Sipoo

Sipoo, Sibbo

PL 7, 04131 Sipoo, Iso Kylätie 18, Nikkilä, puh. 09-23 531 ja fax 09-235 3265

Noin 15 000 asukkaan ja 364 neliökilometrin kaksikielinen (enemmistökieli ruotsi, 54 % ruotsinkielisiä) RKPläinen kunta Suomenlahden rannikolla Uudellamaalla Uudenmaan läänissä. Kunnan halki virtaa Sipoonjoki. Vanhaa viljelysseutua. Kalkkitehdas, elintarvike-, metalli-, muovi-, sähkötarvike- ja graafista teollisuutta. Taajamat: kirkonkylä Nikkilä (3000 as), Västenskog (970 as), Söderkulla (890 as), Talma (520 as), Träskby, Box, Itäsalmi (Östersundom) ja Martinkylä. Yrityksiä Sipoossa on noin 772 kpl.

Sipoonjoen suulla Sturengsholmenilla on Sibbesborgin muinaislinnan raunioita; linna oli rakennettu tanskalaisviikinkien toimesta 1200-luvulla eli noin sata vuotta myöhemmin kuin ensimmäiset asukkaat oletettavasti tulivat Sipooseen; tosin Sipoon Hältingträskissä on neljän järven pohjasta tehtyjen aivan viimeaikaisten Sarmaja-Korhosen (väitös Hki 8.1.93) maanäytetutkimusten mukaan syytä olettaa, että alueella harjoitettiin karjataloutta jo pronssikaudella osapuilleen 3000 vuotta sitten. Samoin tutkimus antaa aihetta uskoa, että alueella on asuttu yhtäjaksoisesti jo viikinkiajan alusta lähtien eli vuodesta 800 jKr, vaikka aiempien argeologisten löytöjen perusteella aiemmin otaksuttiin, että Keski-Uusimaa on ollut asumaton aina varhaiskeskiajalle saakka.

Vuonna 1988 lokakuun viimeisenä päivänä Sipoon suomalainen seurakunta valitsi kirkkoherrakseen Eija Fullarin, 44. Hänestä tuli tuolloin Suomen ensimmäinen vaaleilla valittu naispuolinen kirkkoherra.

Söderkullan kartano

Gesterbyssä on Sipoon kotiseutumuseo, 1600-luvulla perustettu Sibbesgården, jossa

on kymmenen museorakennusta 1800-luvulta, (avoinna kesäsunnuntaisin klo

12-15)

Sipoon vanha harmaakivikirkko 1400-luvulta on omistettu Pyhälle Sigfridille. Avain on

arkisin klo 9-15.30 naulassa seurakuntatalon ulkoseinässä, muulloin

sopimuksesta, puh. 09-231 005

Uusi goottilainen tiilikirkko vuodelta 1885 (Theodor Decker) avoinna sopimuksesta

puh.09-231 346

Östersundomin kappeli 1790-luvulta (1754)

Nikkilän sairaalan museo, avoinna sopimuksesta, puh. 09-23 511

Kunnan edustalla on kaunis saaristo ja kauempana merellä ovat Kaunissaari, Musta

Hevonen ja Eestiluoto. Kunnan omistamia virkistysalueita ovat saaristossa

Österholmen, Furuholmen ja Abborrholmen sekä mantereella Söderkullan

Pilvijärvi

Paippisissa on arvokas aarnimetsä

Susihiihto, kuntohiihtotapahtuma maaliskuussa

Nick-Rock, rock-tapahtuma.

Krissen baari, 09-232 643

Café Nicole 09-233 320