Suomen vanhin tunnettu pysyväisluontoisempi asuinpaikka on varmuudella ainakin 9000 vuotta vanha. Itämerta edeltänyt mahtava Ancylusjärvi ulottui 9300 vuotta sitten nykyisen Lahden kaupungin alueelle. Vuonna 1996 tehtyjen kaivausten ja tutkimusten perusteella on ollut syytä olettaa, että Suomen ensimmäiset asukkaat saapuivat Suomeen noin vuonna 7300 eKr. ja asettuivat Ristolaan, 5 km nykyisestä Lahden keskustasta etelään.
Silloin 9300 vuotta sitten Lahden Ristolassa Ancylusjärven rannalla asui todennäköisesti kahdenkymmenen ihmisen yhdyskunta, kuten kivikautisilla asuinpaikoilla yleensä. He elivät pyytämällä riistaa ja kalastamalla. Joskus tuolloin joku yhdyskunnan miehistä oli lähtenyt pyytämään kalaa ja epäonnekseen pudotti ruuhestaan veteen piiveitsen eikä yrityksistään huolimatta löytänyt sitä pohjamudasta, kunnes tuo kivikautisen kalastajan kadottama yli 9000 vuotta vanha piiveitsi löytyi sensaatiomaisesti Ristolan kaivauksissa vuonna 1996. Tuo noin 7,5 cm pitkä harmaanruskea ja teräväksi työstetty piiveitsi on ollut käyttäjälleen arvokas esine puun, luun, nahan, sarven ja lihan leikkaamiseen. Ensimmäisillä suomalaisilla on täytynyt olla yhteyksiä ulkomaailmaan, koska Suomessa ei ole piitä. Veitsen piin laatu viittaa Venäjälle, mutta pii on voinut kulkeutua Suomen Ristolaan myös Viron kautta muuttoliikkeen mukana.
Ristolasta löydettiin kesän 1996 kaivausten aikana tuhansia esineitä, jotka olivat pääasiassa kotimaista kvartsia. Löytöjä on ollut niin paljon, että kaivauksia tultaneen vielä jatkamaan.
Ks. lisää seuraavista aihepiireistä :