Suomen vanhimpia rakennusten jäännöksiä ovat ruotsalaisten rakennuttamat muinaislinnat, kuten Aurajoen varrella oleva Vanhalinna ja Hakoisten linna Janakkalassa. Jo 1100-luvulla rakennettiin vanhimmat kivikirkot Ahvenanmaalle, jonka 1200-luvun kirkoissa on Gotlannin vaikutusta. Ahvenanmaata lukuunottamatta Suomen varhaisimmat kirkot rakennettiin 1300-luvulla Varsinais-Suomeen (Turun tuomiokirkko), Uudellemaalle (mm. Porvoon tuomiokiron historia juontaa alkunsa jo 1200-luvulta) ja Hämeeseen (Hattulan kirkko, jonka rakentaminen oli yhteydessä Hämeen linnan rakentamiseen, joka aloitettiin 1260-luvulla). 1200-luvun lopussa rakennettiin Turun linna, Hämeen linna, Viipurin linna ja Kastelholman linna. 1300-luvulla rakennettiin Raaseporin ja Korsholman linna, Olavinlinna rakennettiin 1400-luvulla ja Kajaanin linna 1600-luvulla.
Turkuun vuonna 1249 perustetun dominikaaniluostarin jäännökset on löydetty. Toinen dominikaaniluostari perustettiin 1392 Viipuriin. Fransiskaaniluostareita perustettiin Viipuriin 1403, Raumalle 1449 ja Käkariin ennen vuotta 1472. Vuodesta 1443 toimi Naatalissa birgittalaisluostari, jonka vuonna 1462 rakennettu kirkko on säilynyt.
Kustaa Vaasa perusti Tammisaaren 1546 ja Helsingin 1550. Oulu perustettiin 1605 ja Vaasa 1606. Pohjanmaan kirkkorakennustaiteen kukoistuskausi alkoi niin ikään 1600-luvulla. Pohjanmaalla pitäydyttiin yleensä keskiajan traditioon, suorakulmaiseen, korkeatorniseen pitkäkirkkotyyppiin; kirkkosalin pitkät seinät konstruoitiin hirsisten tukipilareiden avulla. Näistä kirkoista tunnetuimpia on Tornion kirkko 1600-luvun lopulta.
Vuonna 1747 määrättiin, että julkisten rakennusten piirustukset oli alistettava intendentin tarkastettaviksi ja kuninkaan hyväksyttäviksi. Vuodesta 1759 tämä määräys koski myös kirkkorakennuksia. Kirkontekijöistä tunnetuimpia olivat Antti ja Mikael Piimänen, Matti Åkerblom, Matti Härmä, Johan Knubb, Matti Honka, Antti Hakola, Jaakko Leppänen, Matti Jylkkä sekä Simon Siven (alkuaan Siimoni Jylkkä). Aikansa huomattavia kirkonsuunnitelijoita ja -rakentajia olivat Juhana ja Matti Salonen, Jaakko (Jakob) Rijf. Hämeenlinnan pyörökirkon (esikuvana Rooman Pantheon) suunnitteli Louis Jean Desprez (1743-1804).
Profaaniarkkitehtuurin alalla on aikakauden merkittävimpiä monumentteja Viapori eli Suomenlinna. Linnoituksen luoja oli Augustin Ehrensvärd (1710-72) ja sen ensimmäiset suunnitelmat hyväksyttiin vuonna 1747.
Vuonna 1816 ryhdyttiin Helsingistä rakentamaan pääkaupunkia; asemakaavan laati J.A.Ehrenström ja sen toteuttajaksi tuli C.L. Engel. Tuon kauden arkkitehtejä olivat myös Anders Fredrik Granstedt ja Jean Wik. Vuonna 1812 asettui Turkuun Pehr Johan Gylich (1786-1875), josta 1829 tuli Turun kaupunginarkkitehti.
Georg Theodor Policron Chiewitz (1815-1862) suunnitteli mm. useita kirkkoja ja raatihuoneita ja aloitti suuren suosion saaneen nikkarityylin. Gustaf Nyströn suunnitteli mm. Helsingin Säätytalon. Carl Albert Edelfelt (1818-69) suunnitteli mm. rautatierakennuksia. Jugendtyyliin johtavan murrosajan huomattavin kirkkoarkkitehti oli Josef Stenbäck (1854-1929). Kansallisromanttisen jugendin keskeisiä edustajia olivat
Lars Sonck (1870-1956) sekä arkkitehtikolmikko Herman Geselius (1874-1916), Armas Lindgren (1874-1929) ja Eliel Saarinen (1873-1950) . Sonckin tunnetuin työ on Tampereen Johanneksen kirkko, nykyinen Tampereen tuomiokirkko (1902-06). Rationalistisen suunnan tunnetuin arkkitehti oli Selim Lindqvist ja suunnan teoreetikkoja olivat Sigurd Frosterus (1876-1956) ja Gustaf Strengell (1878-1937).
Uuden klassisoivan ja eklektisen suunnan jälkeen siirryttiin yksinkertaistettuun klassisismiin, joka oli tyypillistä ko. ajan sosiaaliselle rakennustoiminnalle, kuten Gunnar Taucherin (1886-1941) suunnittelemille työläisasunnoille ja Martti Välikankaan (1893-1973) Käpylän kaupunginosan puutaloille Helsingissä. Muita klassismin edustajia olivat Erik Bryggman (1891-1955) ja Alvar Aalto (1898-1976). Ajan huomattavin monumentti on J.S.Sirenin (1889-1961) suunnittelema Eduskuntatalo (1921-36), jossa klassisistiset elementit yhtyvät alkavaan funktionalismiin.
Funktionalismi tuli Suomeen 1927 ja sen ensimmäiset kansainvälisestikin merkittävät edustajat olivat Erik Bryggman (Vierumäen Urheiluopisto 1930-36) ja Alvar Aallon arkkitehtuuri (Paimion parantola (1929-33). Muita tuon ajan merkittäviä arkkitehteja olivat Pauli Blomstedt (1900-35) ja Märta Blomstedt (1899-) sekä Yrjö Lindgren (1900-52).
Vuonna 1949 perustettiin ARAVA, Asuntorakennusvaltuuskunta. Sotien jälkeen funktionalismi muuttui dekoratiiviseen, romanttiseen suuntaan, jota Erik Bryggman edusti jo 1930-luvulla. Alvar Aallon rakennuksissa painottuivat 1950-luvulla ekspressiiviset piirteet, joita korostivat punatiilimateriaali ja puu.
1960-70-luvulle on ollut ominaista sekä ekspressiivinen että rationalistinen suuntaus. Edellistä tyylisuuntausta edustivat Timo Penttilä (s.1931), Reima Pietilä (s.1923) sekä Aarno Ruusuvuori (s.1925), joka kokonaistuotantonsa puolesta edusti vielä enemmän jälkimmäistä eli rationalistista suuntausta. Rationalistista suuntausta edustivat myös Viljo Revell (1910-64), Aulis Blomstedt (1906-79) sekä Heikki Siren (s.1918), Kaija Siren (s.1920) sekä mm. Erkki Kairamo (s.1936). Sosiaalisia pyrkimyksiä korostivat tuotannossaan mm. Kristian Gullichsen (s.1932), Kimmo Mikkola (s.1934) ja Juhani Pallasmaa (s.1936). Ks. myös Suomen presidentin virka-asunto Mäntyniemi .
Kaupunkisuunnittelutaiteen tunnetuimpia kohteita on 1952 aloitettu Tapiola, jota on rakennettu Otto-Iivar Meurmanin (s.1890) ja myöhemmin mm. Aarne Ervin (1910-77) suunnitelman mukaan. Suomen ensimmäinen yleiskaava vahvistettiin 15.9.1977 koskemaan Punkaharjun arvokasta harjualuetta.
Ks. myös aihepiiri : Suomen kartanot, keskiaikaiset linnat ja muinaislinnat