Ruotsin valtataistelu 1300-luvulla

Ruotsin valtataistelu 1300-luvun alkuvuosina heikensi valtakuntaa merkittävästi. Vuonna 1302 kruunattiin Ruotsissa kuninkaaksi Maunu Ladonlukon vanhin poika Birger ja hänen veljilleen Eerikille ja Valdemarille annettiin osat valtakuntaa herttuakunniksi. Valdemar sai Suomen hallittavakseen. Herttuat eivät kuitenkaan tyytyneet osiinsa, vaan alkoivat vehkeilyn ja suoranaisen kapinan oman mahtiasemansa luomiseksi. Juonittelejen uhrina mm. mestattiin Karjalan vallannut marski Tyrgils vuonna 1306. Riitely jatkui ja vakavoitui, kun Tanska, Norja ja saksalaisruhtinaat sekaantuivat siihen. Valtakunta jaettiin uudelleen vuonna 1310, jolloin Suomen länsiosa tuli herttua Valdemarille ja Viipuri kuningas Birgerille.

Kuningas Birger vangitsi vuonna 1317 herttuaveljensä, jotka nääntyivät vankeudessa nälkään. Siitä seurasi kansannousu ja kuninkaan maanpako. Ylimykset nostivat vuonna 1319 kuninkaaksi kolmivuotiaan Maunu Eerikinpojan ja vahvistivat Ruotsin idänpolitiikkaa kehittäen Viipurin puolustusta ja yrittäen vallata vuonna 1322 Käkisalmen. Novgorodin suurruhtinas Juri Danielinpoika toi elokuussa 1322 vahvan sotavoiman piirittämään Viipuria, mutta Viipuri kesti piirityksen ja Jurin oli luovuttava Viipurin piirittämisestä Liettuan ja mongolien hyökkäysten vuoksi. Molemmat valtiot olivat väsyneet sotaan ja halusivat rauhaa. Välittäjäksi ryhtyivät Gotlannin saksalaiset kauppiaat, joiden kauppaa Novgorodin vihollisuudet olivat suuresti haitanneet.