Suomenlinnan merilinnoitus vietti 250-vuotisjuhlaansa vuonna 1998. Helsingin edustalla sijaitseva linnoitus on ainutlaatuinen, kansainvälisesti ja kansallisesti arvostettu monumentti. Suomenlinna on myös 850 asukkaan kaupunginosa, kulttuurikeskus sekä matkailu- ja virkistyskohde. Suomenlinnassa vierailee vuosittain puoli miljoonaa matkailijaa ja linnoitus on ollut YK:n (Unesco) maailmanperintöluettelossa vuodesta 1991 alkaen. Saarelle on ympärivuotinen lauttayhteys Helsingin Kauppatorilta. Suomenlinnassa on noin 350 ympärivuotista työpaikkaa.
Suomenlinna, entinen Viapori, ruotsiksi Sveaborg (vuoteen 1918 Suomenlinnan nimi oli Sveaborg, ,joka vääntyi suomeksi Viaporiksi; Viaporista tuli suomalaisten haltuun tullessaan 12.5.1918 Suomenlinna), saarilinnoitus Helsingissä, on nykyisin museoviraston hallinnassa. Alueella sijaitsee Pohjoismainen taidekeskus. Linnoitusta ryhdyttiin rakentamaan Turun rauhan jälkeen, kun Suomen itäraja oli siirtynyt Kymijoelle eikä sen länsipuolella ollut ainuttakaan linnoitusta hyökkäystä estämässä. Keskuslinnoitus ja laivastotukikohta päätettiin rakentaa Helsingin edustalle Susiluodolle ja rajalinnoitus Degerbyn (Loviisa) edustalle Svartholman saarelle. Suunnitelmat Suomenlinnan rakentamisesta vahvistettiin vuonna 1747, töiden johto annettiin Augustin Ehrensvärdille ja alkuvuosina rakennustöissä oli jopa yli 6500 miestä. Heti linnoitustöiden alussa Viaporiin saapui ruotsalaismestari Daniel af Thunberg, jonka luomus on mahtava kaleeritelakka. Laivanrakentajana oivallisesti kunnostautunut Henrik af Chapman vietti vuodet 1762-64 Viaporissa osallistuen telakan laitteiden ja laivaston rakennusten suunnitteluun. Linnoituksessa käytettiin ranskalaista Vaubanin järjestelmää. Rakennelmien keskus oli Susisaaressa. Kustaanmiekan kuninkaanportti edustaa tyyliltään roomalaista barokkia, suunnittelijanaan yli-intendentti Carl Hårleman. Ehrensvärd luopui töiden johdosta vuonna 1770, ja hänen uusklassinen muistomerkkinsä on Susisaaren isolla linnanpihalla.
Linnoitus antautui vuonna 1808 Suomen sodassa linnoituksen komentajana toimineen C.O.Cronstedin antaessa 6.4.1808 antautumiskäskyn. Seuraavana vuonna Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan ja linnoitukseen jäi sotasaaliiksi Viaporin eskaaderi, 96 sota-alusta, 120 huoltoalusta ja -venettä sekä kuninkaan oma laiva. Helsingistä tuli Suomen pääkaupunki vuonna 1812, mikä vaikutti Suoimenlinnan lisärakentamiseen. Venäjän vallan aikana rakentamista jatkettiin empiren hengessä (vuonna 1820 keisarin määräyksestä C.L.Engel suunnitteli Mustasaarelle toteutumattomat kasarmialueet ja joonilaistyylisen kirkon). Krimin sodan aikana linnoitus vaurioitui vuonna 1855 pahoin englantilais-ranskalaisen laivaston pommituksesta. Koko linnoitusalueen väkiluku vaihteli 6000 ja 8000 välillä. Venäläinen varusväki nousi vuonna 1906 kapinaan, joka kuitenkin nopeasti kukistettiin. Vuosina 1918-1919 Suomenlinnassa oli kansalaissodan punavankileiri, jonka 8500 vankista huomattava osa kuoli nälkään ja sairauksiin. Vuonna 1921 Suomenlinna siirtyi Sotaministeriön hallintaan ja alueesta tuli tärkeä varuskunta-alue (rannikkotykistö, osa Uudenmaan rykmenttiä, merisotakoulu ja ilmatorjuntarykmentti). Suomenlinnassa oli myös sukellusvenelaivueemme tukikohta, ja telakan tiloissa toimi ilmavoimien lentokonetehdas vuoteen 1936. Toisen mailmansodan aikana Suomenlinnassa oli ilmavalvontakeskus. Suomenlinnan yli 200 vuotta kestänyt varuskunta-aika päättyi vuonna 1972.
Suomenlinnan korjaamiseen on siviilihallinnon aikana käytetty noin 470 Mmk, jolla on saatu toteutettua noin puolet arvioidusta korjaustarpeesta.
1760-luvulla Ehrensvärdin adjutanttina toiminut ja Suomenlinnan viralliset piirustukset laatinut A.E.Gete maalasi Suomenlinnasta näkymän Tykistölahdelta telakalle. Maalauksen vasemmassa laidassa on telakan porttiaukko. Gete maalasi Viaporista kokonaisen akvarellisarjan, jossa on pikkutarkasti kuvattu saarta rakennuksineen. Myös Viaporiin aluksia koristelemaan saapunut Elias Martin maalasi Viaporin rakennus- ja maisemakuvia.